Ravintola Alberga Oy on vuonna 1988 perustettu perheyritys, jonka kolme ravintolaa sijaitsevat Espoon Leppävaarassa.
Ravintola Alberga on perinteikäs teatteriravintola, joka toimii lisäksi tilausravintolana. Sen naapurista löytyvä Ravintola HarakanPesä on kodikas bistrotyyppinen lounas- ja illanviettopaikka hyvien oluiden ja pelien ystäville.
Kauppakeskus Sellossa toimiva Ravintola Base on nuorekas a la carte – ja viiniravintola, jossa on runsas ohjelmatarjonta.
Asiakaspaikkoja ravintoloissamme on yhteensä 450, joita kesäkaudella kasvattavat lisäksi 150 terassipaikkaa.
Yrityksemme kasvu on kulkenut käsi kädessä Leppävaaran kehityksen kanssa. Alueen historia kulkee mukana ravintoloidemme nimissä. Leppävaaran alkuperäinen ruotsinkielinen nimi on Alberga ja Suur-Leppävaaran kuuluva Lintuvaara tunnettiin aiemmin Harakkana.
Vuonna 2005 meidät valittiin vuoden Yrittäjiksi Espoossa.
Myös perheyrittäminen on meille tärkeä asia. On ollut suuri ilo, kun lapset ovat tulleet mukaan yritykseemme ja tuoneet mukanaan raikkaita ajatuksia ja jatkuvuutta.
Tavoitteenmme on yhdistää onnistuneesti kolme asiaa: haluamme tarjota asiakkaillemme hyvää ruokaa ja osaavaa palvelua sekä tasokasta ohjelmaa.
Tervetuloa nauttimaan ja viihtymään!

Keijo Kiverä ja Vuokko Varila-Kiverä